Haastattelussa: Kaj Toivola, Varastoesimies

Kerro itsestäsi

Perheeseeni kuuluu vaimoni ja viisi lastamme. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä takkojen parissa. Harrastuksiini kuuluu lukeminen, vaimoni kanssa ulkoilu ja kesäisin pyöräily. Meillä on ryhmä nimeltä bike team, josta on tullut iso osa elämääni. Nuorten kanssa toimiminen on minulle tärkeää. Pyöräilyn lisäksi teemme ruokaa yhdessä, pelaamme eri pelejä ja käymme mökkireissuilla. Aloitin ruoka-avun parissa työskentelyn vapaaehtoisena Turun Helluntaiseurakunnassa. Nykyään toimin ruoka-aputyön parissa One Way Seurakunnassa.

Miten päädyit yhdistykseen?

Päädyin yhdistykseen töihin Turun Helluntaiseurakunnan kautta. Siellä tutustuin Markku Järvenpäähän. Olin hakenut Operaatiosta töitä monta kertaa, mutta budjetin vuoksi minua ei ollut mahdollista työllistää. Keskustelin vaimoni kanssa ja jätimme asian rukoukseen. Päätin hakea vielä kerran yhdistykseen töihin ja mietin, että nyt jos en pääse niin Jumala on sulkenut minulta tämän oven eikä minun ole tarkoitus työskennellä Operaatiossa. Rukouksen jättämisestä ei kulunut pitkä aika, kun minulle soitettiin, että työt alkavat. Jumala avasi minulle oven ja aluksi toimin kuskina. Aina kun minulta kysytään, miksi olen tässä työssä, vastaan, että olen täällä Jumalan johdatuksesta.  

Mitä työskentely yhdistyksessä on opettanut sinulle?

Yhdistyksessä työskentely on opettanut minulle armollisuutta ihmisiä kohtaan. Olen saanut tutustua eri taustoista tulleisiin ihmisiin ja itsekin rakentua heidän kauttaan.

Mikä on parasta työssäsi?

Vähävaraisten ihmisten auttaminen on hyvin raamatullista ja pyrin elämään sanan mukaan. Tämä työ on juuri sitä mitä sana kehottaa meitä tekemään. Usko ja teot kohtaavat Operaatiossa hyvin toisensa. Autettavista ihmisistä on tullut minulle rakkaita ja olen onnellinen, että saan olla mukana tässä työssä.

Mitä teet silloin, kun tulee se päivä, ettei mikään mene niin kuin olit sen suunnittelut?

Käännän katseeni Herraan ja luotan häneen, sekä siihen että hän vie minua eteenpäin tässä työssä. Jätän kaikki murheeni hänelle joka päivä.

 Miten työkaverisi kuvailisivat sinua?

Toivoisin, että he pitäisivät minua reiluna ja sellaisena ihmisenä kenelle uskaltaa tulla sanomaan asiasta kuin asiasta. Kuvailisivat varmaan sellaisena ihmisenä, jonka kanssa pärjää.

Mitkä ovat Operaatio Ruokakassi ry:n vahvuudet?

Operaatio Ruokakassi on mielestä aidosti vähävaraisten ihmisten takana. Mielestäni meillä on nopea suhtautuminen vallitseviin tilanteisiin ja pystymme tekemään nopeasti tarvittavia muutoksia. Operaatiossa toimii hyvä työyhteisö, jossa luotamme toinen toisiimme.

Mitkä ovat isoimmat haasteet, jotka yhdistys kohtaa tänä vuonna?

Suurimmat haasteet tänä vuonna ovat koronavirus pandemian aiheuttamat haasteet sekä rahoitus. Toiminnan jatkuminen täytyy pyrkiä turvaaminen jollain tavalla. Meidän pitää myös muistaa pitää toinen toisistamme huolta, vaikka on paineita. Mielestäni se on tärkeä osa siinä, että työt hoituvat hyvin.